Maailman ensimmäisenä chick lit -kirjana pidetään
englantilaisen Helen Fieldingin Bridget Jonesia, joka ilmestyi alkukielellä
vuonna 1996. Chick lit on kepeää, humoristista ja ironistakin. Se on sukua
varhaisemmalle romanssikirjallisuudelle ja niin sanotulle
harlekiinikirjallisuudelle, mutta eroaa niistä asenteeltaan ja
juonikuvioiltaan. Aluksi chick litiä kutsuttiin Suomessa
sinkkukirjallisuudeksi, mutta nykyisin sinkkuelämä on vain yksi sen teemoista.
Chick lit on laajentanut aiheitaan: on esimerkiksi vanhemmuudesta kertovaa mom
lit -kirjallisuutta, jopa vanhenemista käsittelevää granny litiä.
Nykypäivänä chick lit -kirjoja julkaistaan ja luetaan hyvin
paljon. Pitkään ajateltiin, ettei chick litiä voida kirjoittaa Suomessa.
Nykyisin on kuitenkin useita suomalaisia chick lit -kirjailijoita, muun muassa
Kira Poutanen, Niina Hakalahti, Pauliina Susi ja Rosetta Kivi.
Chick lit -ilmiö ei suinkaan rajoitu vain kirjallisuuteen.
Se elää laajasti mediakulttuurissa ja ilmenee vahvasti etenkin elokuvassa,
televisiossa ja aikakausilehdissä. Elokuvassa chick litin rinnakkaislaji on
"pimuelokuva" chick flick, johon voidaan laskea muun muassa
Sinkkuelämää-elokuvat. Televisiossa pyörii tälläkin hetkellä runsaasti chick
litille sukua olevia sarjoja, joista tunnetuin on ehkä Täydelliset naiset.
Omassa väitöskirjatutkimuksessani haluan selvittää
erityisesti sitä, miten ja miksi chick litiä luetaan ja kulutetaan. Mihin
tarpeisiin se vastaa? Millaisia merkityksiä lukijat antavat lukemalleen? Ketkä
tätä ilmiötä oikein kuluttavat? Lähtökohtanani on teoria postfeministisestä
kulttuuri-ilmiöstä. Lähestyn chick litiä osana tätä kulttuuri-ilmiötä.
Tarkoitukseni on tutkia lukijoiden tulkintoja suhteessa postfeministisen
kulttuurin teoriaan.
Miksi chick litin kaltaista kaupallista ja viihteellistä
kulttuuri-ilmiötä sitten pitää oikein tutkia? Ensinnäkin jo siksi, että se on
uutta ja laajasti kulutettua. Jokin siinä siis vetoaa suureen määrään ihmisiä.
Mikä, miksi ja millä tavoin? Todellista tietoa näistä asioista on hyvin vähän,
jos lainkaan. Viihteen kuluttamisen tutkiminen on tärkeää juuri siksi, että se
antaa uudenlaista tietoa siitä, miten ihmiset merkityksellistävät kokemaansa
maailmaa juuri nyt. Millaisten merkitysten maailmassa me oikein elämme?
Ota yhteyttä: terhi.nevalainen(at)gmail.com